Kuinka valita itselleen sopiva musiikki-instrumentti?

Musiikin harrastaminen on tutkimusten mukaan kehittävää ja vahvistaa aivojen toimintaa ja hermoston välisiä yhteyksiä. Musiikin soittaminen myös lisää sorminäppäryyttä ja opettaa pitkäjänteistä ja kärsivällistä työskentelyä, josta on hyötä myös muilla elämän osa-alueilla, kuten työelämässä ja opiskelussa.

Kuinka sitten valita itselleen sopiva soitin? Vaihtoehtoja on todella runsaasti saatavilla ja aivan ensimmäiseksi on syytä miettiä muutamia käytännön seikkoja, kuten esimerkiksi harjoitusmahdollisuutta. Kerrostalossa asuvalle erityisesti äänekkäät soittimet, kuten rummut ja basso saattavat tuoda haasteita harjoittelun suhteen, jos mielii pitää yllä naapurisopua. Muussakin tapauksessa naapureiden kanssa on syytä sopia tietyistä kellonajoista, jolloin harjoittelu onnistuu.

Oma musiikkimaku vaikuttaa soittimen valintaan

Jos kokee, että haluaa mieluummin kuunnella modernia pop- tai rockmusiikkia ja kyseiset kappaleet tuntuvat myös mielekkäiltä harjoitella, voi esimerkiksi kitara olla hyvä soitin, josta aloittaa. Se on lisäksi melko monipuolinen, joten kitaran avulla on mahdollista soittaa useita eri musiikkityylejä. Myös piano tai muu kosketinsoitin taipuu usein helposti sekä klassiseen, että moderniin tyyliin ja antaa mahdollisuuden variaatioon. Toisaalta monotonisemmat soittimet, kuten jousi- ja puhallinsoittimet antavat mahdollisuuden hioa tekniikkaa viimeiseen asti, eivätkä nekään toisaalta sulje pois mitään musiikkityyliä, jos on valmis käyttämään luovuutta. Tämän on todistanut muun muassa Apocalyptica yhtye, joka on soittanut hevimusiikkia selloilla.

Soitin omaan elämäntapaan sopivaksi

Soittimen valinnassa kannattaa myös huomioda se, missä haluaa harjoitella. Jos soittaa ainoastaan kotonaan, ei soittimen koolla ole juurikaan merkitystä. Jos taas on liikkuvaista sorttia, kannattaa ennemmin valita soitin, jota voi kantaa helposti mukanaan tai vaihtoehtoisesti valita etukäteen paikat, joista löytyy mahdollisuus esimerkiksi harjoitella pianon tai rumpujen soittoa, sillä näiden kuljettaminen paikasta toiseen jatkuvasti on käytännössä mahdotonta.

Kaikenlainen soittaminen vaatii runsaasti opettelua ja pitkäjänteistä harjoittelua ja ainakin alkuun kannattaa mahdollisesti harkita soittotunteja. Tunteihin voi löytää rahoitusta muun muassa freedomrahoitus -sivustolta. Opettajia löytyy erinäisten musiikkikoulujen nettisivuilta tai heitä voi etsiä myös yksityisinä toimijoina. Itselleen kannattaa valita sopiva harjoitusajankohta ja opettaja, sillä ihmiset oppivat hieman eri tavalla, eikä yhdelle hyvä opettaja välttämättä sovi toiselle.

Soittimen valinnassa kannattaa tietyssä määrin huomioida myös soittoasento ja muut soittamiseen liittyvät haasteet, kuten staattinen kuormitus. Varsinkin jatkuvassa harjoittelussa esimerkiksi viulu lisää toispuoleista hartian kuormitusta ja esimerkiksi puhallinsoittimet saattavat joissain tapauksissa aiheuttaa ongelmia kroonisista hengitystiesairauksista kärsiville. Useimmille nämä ongelmat ovat sivuutettavissa oikealla tekniikalla ja säännöllisillä tauoilla, mutta jos kärsii esimerkiksi jatkuvista niska- ja hartiaseudun kiputiloista, voi viulun soitto lisätä näitä ongelmia.

Avoin mieli vie pitkälle

Jos kokee, että on epävarma oman soittimen löytämisestä, kannattaa rohkeasti lähteä kokeilemaan erilaisia soittimia. Jotkut musiikkiopistot järjestävät esimerkiksi kokeilutunteja, joissa on mahdollista käydä testaamassa omia taitojaan ja mieltymyksiään. Soittamisen voi aloittaa myös aikuisiällä ja määrätietoisella harjoittelulla voi oppia hyvinkin taitavaksi. Ei siis kannata lannistua, vaikka olisikin omasta mielestään jo parhaat vuotensa ylittänyt, sillä vanhakin koira oppii uusia temppuja. Lisäksi uuden taidon opetteleminen aikuisiällä voi olla jopa terveydelle edullista, sillä se pitää aivot virkeänä, lisää aktiivisuutta ja mahdollisesti myös tutustuttaa uusiin ihmisiin uuden harrastuksen myötä.