Voimaa surullisista biiseistä

 

Elämässä tulee väistämättä eteen hetkiä, jolloin tuntuu, että tarvitsee hiukan lisävoimaa jostakin. Useilla meistä on esimerkiksi harrastuksia, joista saa imettyä voimaa rankoilla hetkillä, mutta myös musiikki voi olla oiva voimanlähde silloin, kun lisätehoja arjessa toimimiseen tarvitsee.

Vaikka saattaisi tuntua siltä, että murheen ja surun keskellä voimaa voisivat tuoda ainoastaan riehakkaat ja hyväntuuliset kappaleet, ei näin kuitenkaan ole. Monet nimittäin kokevat, että juuri surullinen musiikki auttaa heidät pois murheen alhosta kaikkein tehokkaimmin. Surullisistakin biiseistä voi siis saada voimaa.

Suomalaista surullista musiikkia


Kuunteli normaalitilanteessa sitten suomalaista musiikkia tai ei, löytyy kotimaisten artistiemme joukosta useampikin surullisen musiikin mestari, joihin kannattaa surullisen voimabiisin etsinnässä tutustua. Suomalainen musiikki on perinteisesti muutoinkin mielletty varsin mollivoittoiseksi, jopa silloin kun sanoma olisi murheen synkintä alhoa kirkkaampi. Tästä syystä suomalaiset varmasti tunnistavatkin helposti tunteen, kun positiivinen musiikki ei tuo voimaa surun hetkellä, vaan tarvitaan kunnolla kyynelhanat aukaiseva kappale, jonka kautta saa ammennettua voimaa kulkea kurjien päivien lävitse.

Jos etsit surullisia suomalaisia biisejä voimaannuttamaan murheen runtelemaa mieltäsi, kokeile jotakin seuraavista kappaleista.

  • Joutsenlaulu – Yö
  • Lautturi – PMMP
  • Hetken tie on kevyt – Tehosekoitin
  • Sun särkyä anna mä en – Johanna Kurkela
  • Ilona – Apulanta

Ulkomaista surullista musiikkia

Vaikka suomalaisia saatetaan pitää melankolian mestareina, löytyy surullista musiikkia kyynelehtimistä tahdittamaan. Joskus kappaleen luoma surullinen tunnelma saattaa liittyä siihen hetkeen, josta se on tullut tutuksi. Tästä hyvä esimerkki on Elton Johnin varma herkistäjä, Candle in the Wind, josta koko maailmalle tulee varmasti mieleen sydänten prinsessa Dianan aivan liian aikainen poismeno.

Joskus kappale taas on vain rakennettu niin herkäksi, että se tuntuu menevän syvälle paatuneimmankin kovanaaman kuoren lävitse, ravistelemaan syvältä. Tällainenkin musiikki voi silti tuoda voimaa kuuntelijalleen.

Jos haluat voimaantua englanninkielisten surullisten kappaleiden äärellä, valitse jotain seuraavasta listasta.

  • The Scientist – Colplay
  • Breath Me – Sia
  • Hallelujah – Leonard Cohen
  • Hide and Seek – Imogen Heap
  • November Rain – Guns ‘N Roses

Musiikki voi auttaa surussa

Jo ilman minkäänlaista tutkimusta tai sen enempää pintaa syvemmälle sukeltavaa analyysia, voidaan sanoa, että musiikki voi voimistaa tai helpottaa joitakin tunteita. Olet varmasti joskus hauskan illan aikana huomannut, kuinka tuttu tai muuten vain positiivinen musiikki on saanut tunnelman kohoamaan entisestään. Mutta voi musiikki toimia toisinkin päin. Surullinen musiikki voi nimittäin antaa surijalle työkaluja käsitellä tunnettaan ja sitä kautta tuoda tälle voimaa. Surullisen musiikin ei siis tarvitse olla vain sitä – surullista – vaan se voi olla myös vahvistavaa ja voimaannuttavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *